Julkaistu Sie­lun­pei­li-lehdessä 3-2020

Olen väsynyt siihen henkiseen kamppailuun, jota olen tiedostamattani käynyt koko ikäni oman itseni kanssa. Tämän tästä huomaan löytäväni itseni pyrkimisen tilasta; milloin pyrin jotakin kohti, milloin jostakin pois. Harvassa ovat ne hetket, kun ihan aidosti vain otan vastaan sen mitä annetaan, tässä ja nyt.

Vaikka tiedostan jatkuvan pyrkimisen olevan egon kiero temppu, joka erottaa minut siitä ainoasta joka minulla on käytettävissäni, tästä hetkestä, olen toisaalta kokenut jopa velvollisuudekseni ainakin yrittää kehittää itseäni. Miksi ihmeessä olen antanut tärkeilevän egon ottaa ohjat käsiinsä yhä uudestaan?

Ego rakastaa haasteita, ja niitä on elämässäni riittänyt. Jollei muuten, niin olen kehittänyt niitä. Pieniä ja suuria haasteita, vähän väliä, niin kotona kuin työelämässäkin. Paikoilleen jämähtäminen ja laakereilla lepääminen ovat olleet minulle kaameita kirosanoja ja ylivoimaisia uhkia, joita olen uupumiseen saakka vältellyt.

Kun korona mullisti meidän kaikkien maailman, huomasin olevani tilanteessa, joka ei pelkästään pysäyttänyt aina eteenpäin suuntautuvaa pyrkimystäni, vaan sinkautti minut tylysti takaisin lähtöruutuun; jouduin luopumaan rakkaasta liiketilastani ja siirtämään kaikki toimintoni kotini seinien suojaan.

Tilanne ei ole uusi, näinhän minä urani aloitin. Ymmärsin kuitenkin vasta tyhjäksi jäänyttä toimistoa viimeisen kerran siivotessani kiinnittäneeni noihin neliöihin niin paljon enemmän merkitystä kuin olin tajunnutkaan; siellä asui minun omanarvon tunteeni. Viehättävä vuokratila symboloi minulle sitä matkaa, minkä olin kulkenut ja oli konkreettinen todiste itselleni siitä, että olin vakiinnuttanut asemani ammatillisesti.

Niin kauan kuin yritin vakuutella itselleni että eipä hätää, tästä noustaan vielä, pysyin lyttyyn lyötynä ja lamaantuneena. Vasta sitten, kun annoin tilaa surun, häpeän ja menetyksen tunteilleni, löysin tieni takaisin valoon. Tarpeeksi surtuani aloin huomata auringon kasvoillani, tuulen hiuksissani ja lintujen laulun ympärilläni. Oli kevät, ja minä olin elossa.

Tunteita ei voi järkeillä pois tai selitellä syrjään. Niiden täytyy tulla kuulluiksi. Vasta sen jälkeen kun olemme ottaneet niiden viestin vastaan, niillä on lupa hälvetä, haihtua pois. Maton alle lakaiseminen vain varmistaa sen, että ne pomppaavat sieltä esiin aina pienenkin tilaisuuden tullen, täältä ikuisuuteen.

Tuntuu ikävältä myöntää että olen ollut sokea itseni suhteen. Olin rakentanut omanarvon tunteeni savijaloille ja samalla varmistanut sen, että olin tuulten armoilla. Kun suostun katsomaan itseäni lempeästi, nöyrtyen näkemään ne varjopuoleni, joilta olen sitkeästi tähän saakka ummistanut silmäni, voin luopua siitä ihannekuvasta, jota kohti olen pyrkinyt. Antautua elämälle, lakata pyrkimästä.

On vapauttavaa myöntää itselleen ja muille, että nyt ei mene hyvin. Että olo on turvaton ja eksynyt. Että juurichakra vuotaa ja perusturvallisuus on sen myötä järkkynyt. Kun katselen peiliin huomaan, ettei varjon tunnistaminen himmennä vähääkään sisäistä valoani. Pikemminkin päinvastoin, se korostaa sitä.

Koko elämä on itsetuntemuksen opiskelua, ja ihminen opettaa juuri sitä, mitä hänen itsensä tulee oppia. Ehkä en koskaan pääse perille, mutta aion ottaa matkasta irti sen minkä pystyn. Elämä on taas suuressa viisaudessaan opettanut minulle jotain hyvin olennaista: varauksetonta hyväksyntää. Kun hyväksyn oman pienuuteni ja keskeneräisyyteni, minun on helpompaa hyväksyä myös olosuhteeni sellaisina kuin ne ovat, pyrkimättä muuttamaan niitä.

Nyt on näin, ja hyvä niin. Minulla on edelleen tämä tärkeä työ, jossa voin auttaa kanssaihmisiäni ja samalla nauttia itsekin siitä, mitä teen. Ja mikä parasta, se ei ole sidottu mihinkään tiettyyn osoitteeseen tai edes paikkakuntaan, vaan voin tehdä sitä ihan missä tahansa. Pe­rus­tur­val­li­suu­te­ni ei ole enää ulkoisten tapahtumien järisytettävissä, vaan lepää kestävällä pohjalla: omassa ammattitaidossani, joka kulkee mukanani mihin ikinä tieni viekään.

Antautuminen sisältää yksinkertaisen, mutta syvällisen viisauden, jonka mukaan on parempi antaa myöten elämän virralle kuin vastustaa sitä. Elämän virran voit kokea vain läsnä olevassa hetkessä. Niinpä antautuminen merkitsee läsnä olevan hetken hyväksymistä ehdoitta ja varauksetta. Luovut vastustamasta sitä, mikä on.

• Eckhart Tolle

Julkaistu Sie­lun­pei­li-lehdessä 2-2020

Vasta pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, kuinka meillä kaikilla on koko ajan niin kiire, että emme ehdi pysähtyä kohtaamaan lähimmäistämme edes silloin, kun aavistelemme, että hänen asiansa eivät ole hyvin. Miten nopeasti kaikki voi muuttuakaan! Nyt elämme uutta aikaa. Aikaa, jolloin olemme pakotettuja pysyttelemään kotosalla, kukin omissa oloissamme. Kiirettä ei enää ole.

Pienyrittäjien, freelancereiden, kulttuurialan tekijöiden ja esiintyvien taiteilijoiden kalenterit tyhjenivät hetkessä sovituista töistä, ja niiden myötä hävisi toimeentulo. Ensireaktio monella oli ymmärrettävästi pelko. Tämä hetki olisi mitä otollisin vaipua epätoivoon, mutta ilokseni olenkin saanut todistaa päinvastaista.

Ihmisten kekseliäisyys ja luovuus on päässyt valloilleen, ja moni yrittäjä on siirtänyt palveluitaan verkkoon oppien samalla itse uutta. Pakon edessä on havahduttu siihen, että yllättävän moni voi tehdä etätyötä kotoaan käsin ja että kokoukset voi vallan hyvin järjestää virtuaalisesti, jolloin säästyy aikaa, rahaa ja luonnonvaroja. Kaikesta turhasta matkustelemisesta on luovuttu.

Ilahduttavaa on ollut huomata myös kuinka yhteisöllisyys ja aito auttamisenhalu on lisääntynyt. Naapureista huolehditaan ja ystäville on aikaa soittaa tai viestitellä vaikka keskellä päivää. Perheet kokoontuvat yhä useammin yhteisen ruokapöydän ääreen, jolloin omien läheisten kanssa tulee automaattisesti myös puhuttua enemmän, niin arkipäivän asioista kuin elämän suurista kysymyksistäkin.

En voi välttyä ajatukselta, että me taisimme tarvita tällaisen pysäytyksen, ja että kaiken kaikkiaan koronakriisistä seuraa enemmän hyvää kuin pahaa. Jo nyt ilmanlaatu on oleellisesti parantunut kaikissa maailman suurkaupungeissa. Venetsian kirkastuneissa kanaaleissa lipuvat joutsenet, ja paikalliset ihmiset uskaltautuvat niihin jopa uimaan yhdessä delfiinien kanssa.

Äiti Maa saa hetken aikaa hengähtää ja toipua kaikesta siitä rasituksesta, mitä sille olemme järjettömällä jatkuvan talouskasvun vaatimuksellamme aiheuttaneet. Tämän pallon tilavuus ei tästä enää kasva. Miksi ihmeessä talouden pitäisi, varsinkaan kun sen kasvu ei ole enää kymmeniin vuosiin lisännyt ihmisten onnellisuutta?

Nyt on ihana kevät. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja päivät pitenevät. Kuinka onnellista onkaan, että tämä ylimääräinen vapaa-aika siunaantui meille nyt eikä marraskuun pimeillä! Me saamme ulkoilla ja nauttia päivän D-vitamiiniannoksemme suoraan iholle annosteltuna. Kuinka monena keväänä olemmekaan tästä haaveilleet?

Se, mihin keskitymme, saa energiaa kasvaa ja vahvistua. Meillä jokaisella on siis todellista valtaa! Me voimme itse valita ajatuksemme sen mukaan, mihin päätämme keskittyä; siihen hyvään, mitä ei ilman tätä kriisiä olisi tapahtunut, vaiko siihen kurjaan, joka kuitenkin menee ajastaan ohi.

Omilla ajatuksillamme me luomme tunteemme, jotka vetävät puoleensa lisää sitä samaa. Kanssaluomisen kykymme on aivan huikea supervoima, ja nyt jos koskaan se kannattaa keskittää uskoon, toivoon ja rakkauteen. Kun näin huolellisesti valiten valjastamme ajatuksemme yhteiseen, valoisaan tulevaisuuteen vievien vankkureiden eteen annamme myös tuleville sukupolville mahdollisuuden asuttaa tätä sinistä planeettaamme.

Elämä asettaa eteemme haasteen koetellakseen rohkeuttamme ja muutoksenhaluamme silloin, kun osaamme vähiten odottaa.

Täytyy tietää, milloin jokin vaihe on tullut päätökseen.
Ajanjakso on ohi, ovi suljetaan, yksi luku elämästä on takanapäin. 

Ei ole tärkeää mitä nimeä tästä käyttää
vaan tärkeää on jättää menneisyyteen ne elämän hetket,
jotka ovat jo kuluneet ohi.
Ei voi palata ajassa taaksepäin ja saattaa kaikkea ennalleen.

Elämän rakentaminen uudestaan ei ole vaikeaa. 

Riittää, kun tietää olevansa yhtä vahva kuin ennenkin

ja osaa käyttää tuota tietoa hyödyksi.

Vuorenhuipulla kaikki näyttää pieneltä.
Ilon ja surun hetket menettävät merkityksensä. 

Voitot ja tappiot jäävät vuoren juurelle. 

Huipulta näkee, kuinka suuri maailma on
ja kuinka laaja taivaanranta.

• Paulo Coelho

Meillä kaikilla on koko ajan kiire. Niin kiire, että aikaa ei ole pysähtyä kohtaamaan aidosti toista ihmistä – olemmehan kaikki samassa veneessä, kellon ja kalenterin orjia. Kun törmäämme johonkuhun vanhaan tuttuun rynnistäessämme helmat hampaissa pisteestä a pisteeseen b, vaihdamme vain pikaiset kuulumiset; hyvin menee molemmilla ja kiirettä pitää. Olisi kivaa tavata joskus ihan ajan kanssa, mennä vaikka kahville tai lounaalle. Jutella kaikessa rauhassa. Pelkkä ajatus tuo hymyn huulille, mutta mikäli tapaamista ei merkitä saman tien kalenteriin, se jää hyväksi aikeeksi. Heippa! Matka jatkuu.

Ja kuitenkaan – yksikään kohtaaminen ei ole sattumaa, vaan taustalla on huolellisesti suunniteltu operaatio. Voin vain kuvitella henkioppaitemme turhautumisen määrää, kun he ovat saaneet työllä ja vaivalla käännytettyä meidän visakalloisten johdatettaviensa polut risteämään ja siltikään emme malta pysähtyä kuulemaan mitä lähimmäisellemme oikeasti kuuluu. Väistämme silloin oman vastuumme ja tyydymme pelkkään pintaraapaisuun, vaikka sisällä kolkuttaa aavistus siitä, että toinen tarvitsisi paljon enemmän.

Kaiken kiireen keskellä on niin helppoa unohtaa, mitä varten olemme syntyneet tänne maan päälle. Olemme tulleet tänne paitsi oppimaan kukin omia läksyjämme tällaisessa melko raskasenergisessä ko­kei­lu­la­bo­ra­to­rios­sa, mutta myös ojentamaan auttavaa kättämme kanssaihmisillemme aina kun voimme. Olemme täällä itseämme ja toisiamme varten. Siksi kiirettä vastaan on aktiivisesti taisteltava.

Yritän rakentaa viikko-ohjelmani tietoisesti sen verran väljäksi, että sieltä löytyy tilaa odottamattomille viivytyksille, satunnaisille kohtaamisille ja ihanille yllätyksille. Ymmärrän, että tämä ei ole tuo­tan­nol­lis­ta­lou­del­li­ses­ta näkökulmasta järkevää, mutta se mahdollistaa luovuuden vapaan virtailun sekä inhimillisen kanssakäymisen, mikä on loppupeleissä verrattomasti tärkeämpää. Aina en hyvistä aikeistani huolimatta tässä onnistu.

Jos ihminen ei ole saanut varttua hyväksyvässä, rakastavassa ja kannustavassa ilmapiirissä (mikä valitettavasti pitää paikkansa aika monen meistä kohdalla), hänen voi olla vaikeaa tuoda tarvitsevuuttaan esille. On häpeällistä myöntää edes itselle, saati muille että nyt ei mene hyvin. Että ahdistaa ja että masennus hiipii kantapäillä. Silloin on turvallisempaa eristäytyä toisista ja nuolla haavojaan kaikessa hiljaisuudessa. Silloin ei tarvitse pelätä hylätyksi tulemista. Ja jos vahingossa tuleekin kohdanneeksi tutun ihmisen, on turvallisempaa vedota kiireeseen ja huikata että hyvin menee.

Vastalääke kaikelle tekoreippauden vaatimukselle on aito, ehdoton rakkaus. Rakkaus hyväksyy kaiken juuri sellaisena kuin se on. Rakkaus hyväksyy minut ilman ehtoja, ilman vaatimuksia. Kun olen päässyt kosketuksiin tämän sisälläni olevan rakkauden kanssa ja tunnen hiljaista hyväksyntää kaikkea olevaa kohtaan, minun on helppoa hyväksyä myös sinut sellaisena kuin sinä olet. Heikkona, viallisena, vapisevana. Epärehellisenä itsellesi ja siksi myös minulle. Ei se haittaa!

Rakkauteen kuuluu olennaisesti anteeksiantaminen. Annan itselleni anteeksi sen, etten ole osannut tai jaksanut kohdella itseäni enkä muitakaan aina hyvin. Se on totuus, joka minun on hyväksyttävä mennäkseni eteenpäin. Ymmärrettävä, että vaikka näin on, se kuuluu menneisyyteen. Jos otan opiksi menneistä virheistäni, niiden merkitys muuttuu. Ne ovatkin tärkeitä virstanpylväitä matkallani. Oppimiskokemuksia, joita ilman en olisi niin viisas kuin nyt olen.

Nyt on uusi päivä. Sinä ja minä, me voimme tänään tehdä parempia valintoja kuin eilen. Rakkaudellisia valintoja, jotka vahvistavat hyvää sen sijaan että heikentäisivät sitä.

Voimme päättää olla läsnä itsellemme ja toisillemme. Kuulla sen, mitä sanotaan, ja myös sen, mikä jätetään sanomatta. Usein ne kaikkein kipeimmät asiat löytyvätkin rivien välistä, sillä niille on vaikeinta löytää sanoja. Kun muistamme, että sattumaa ei ole, voimme luottaa siihen, että meiltä löytyy tarvittava herkkyys ymmärtää tämä kaikki ja tehdä parhaamme.

Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.
—Viktor Frankl

Julkaistu Sie­lun­pei­li-lehdessä 1-2020

Luoja antaa meille sukulaiset, mutta ystävät voimme onneksi itse valita. Jotensakin noin kuuluu tuo jää­kaap­pi­mag­nee­tis­ta tuttu lausahdus, joka pitää sisällään monta ahdistusta, turhautumista ja arvottomuuden kokemusta. Miksi läheisten seura saa meidät usein puolustuskannalle, jolloin suvun kohtaaminen vie meiltä voimavaroja sen sijaan että se lataisi akkujamme? 

Siksi, että olemme ennen inkarnoitumistamme itse huolellisesti valinneet sukulaisemme (vanhempamme, sisaruksemme, puolisomme, lapsemme jne.) omiksi peileiksemme. Heidän tehtävänsä on näyttää meille missä asioissa meillä on vielä kehittymisen varaa. Mitkä ovat ne puolet meissä itsessämme, joita emme muuten suostuisi näkemään, saati hyväksymään? On nimittäin varmaa, että juuri ne piirteet, mitkä läheisissäsi saavat niskavillasi pörhölleen, ovat vielä oman katseesi ulottumattomissa, varjossa. 

Ja kääntäen; kun tutustut noihin omiin varjopuoliisi tai kehityshaasteisiisi, suostuen näkemään ne itsessäsi ja ottamaan haasteen vastaan, ne – kumma kyllä – lakkaavat ärsyttämästä sinua toisessa ihmisessä. Silloin voit onnitella itseäsi siitä sisäisestä matkasta, jonka olet jo taivaltanut tämän elämän aikana, maksellen samalla karmavelkaasi ihan huomaamatta. 

Muistan hyvin ajan, jolloin en kerta kaikkiaan voinut käsittää, kuinka veljeni pystyi aivan pokkana laittamaan itsensä, oman työnsä ja omat aikataulunsa kaiken muun edelle. Hän ei suostunut joustamaan itselleen tärkeistä kysymyksistä, ja meidän muiden piti taipua niiden ympärille aina kun suunnittelimme suvun yhteisiä hetkiä. Voi että tällainen itsekkyys suututti Marttyyri-Merjaa, joka omasta mielestään otti aina toiset ihmiset huomioon ja tyytyi puhisemaan itsekseen ärtymystään, joka ei kuitenkaan jäänyt kenellekään epäselväksi. 

Nyt tuo nurjamielinen asenteeni naurattaa minua. Nyt, kun olen kasvanut ymmärtämään, että meidän jokaisen oikeus ja velvollisuus on asettaa itsemme ykköseksi. Priorisoida omat tarpeemme ja ottaa paikkamme oman elämämme tähtiroolissa. On oikein laittaa itselle tärkeät asiat ensin tehtävien listalle ja vasta sen jälkeen pohtia, mihin ylijääneen ajan käyttää. Muutenhan ne eivät tule ikinä tehdyiksi! Ilman veljeni esimerkkiä en olisi ehkä hoksannut sitä tämän(kään) elämäni aikana.

Tällainen terve itsekkyys mahdollistaa suoran kommunikaation ihmisten välillä. Voin luottaa siihen, että kun kysyn veljeltäni voiko hän tehdä jonkin yhteisen asian, hän vastaa kyllä vain siinä tilanteessa, että hän todella pystyy asian hoitamaan. Omalla tinkimättömällä asenteellaan hän vapauttaa meidät muut puhumaan suoraan, ilman kyräilyä tai loputonta arvuuttelua siitä, voiko tai kehtaako toiselta jotain pyytää. Totta kai voi! Silloin on helppoa myös suhtautua kieltävään vastaukseen, ovathan sekä kyllä että ei aivan yhtä hyviä (lue: rehellisiä) vastauksia. Peli on reilua puolin ja toisin, ja kaikki tietävät missä mennään. 

Pysy aina pikkuveljenä, älä koskaan miehisty! En meidän taloon lisää aikuisia halua, ainakaan jos aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa sitä, että ryhdyt sovittelemaan sanojasi sellaisiksi, että ne kulloistakin kuulijakuntaa miellyttävät. Ole oma itsesi. Ota oma tilasi, tietäen että se on synnyinoikeutesi. Kulje omia polkujasi, sillä esimerkilläsi rohkaiset muita tekemään saman. Kiitos siitä. Olet paitsi veli, myös roolimalli, hyvä ystävä ja luottohenkilö, jonka kanssa sanoja ei tarvita ja jonka kanssa ilo on ylimmillään. Olet minulle tärkeä ja aivan äärimmäisen rakas <3  

Jäin pohtimaan mitä sinä olet oppinut minulta, sillä peili toimi aina molempiin suuntiin. Vastauksesi liikutti minua. Kerroit oppineesi -puiden halailun ohella- olemaan vähemmän ankara itseäsi kohtaan, ja vaatimaan vähemmän myös perheeltäsi. Toivon ja uskonkin, että nuo asiat ovat onnellistuttaneet sinua ja lähimpiäsi. 

Omien läheisten kanssa kannattaa ottaa saadut ja annetut opit puheeksi. Näin pääsemme lähemmäksi toisiamme ja saamme kokea lämpimiä arvostuksen ja kiitollisuuden tunteita, joissa on hyvä aloittaa uusi vuosi ja vuosikymmen.

Itsensä tiedostaminen on avain toisen kohtaamiseen. Silloin en näe sinua itseni lävitse vaan suoraan, sellaisena kuin sinä olet. Sinä vapaudut olemaan sinä kun minä olen minä. En enää käytä sinua vaan kohtaan sinut. Tällaisen tietoisuuden omaavan ihmisen lähellä on helppo olla, sillä hänellä ei ole vaatimuksia minun suhteeni eikä hän pyri muuttamaan minua.
— Tommy Hellsten

Kun pöytä on huolellisesti puhdistettu vanhoista energioista ja oppi on otettu vastaan viime vuoden tapahtumista, seuraa kutkuttavan jännittävä vaihe, uuden luominen. Oikeastaan voisi puhua kanssaluomisesta, sillä niinhän tuo prosessi menee – luomme itse omaa tulevaisuuttamme yhdessä korkeamman voiman kanssa. Osa elämämme tapahtumista on tähtiin kirjoitettu, mutta moneen asiaan voimme itse vaikuttaa.

Meidän osuutemme tuossa luomistapahtumassa hoituu tunteiden kautta, ja kun muistamme että ajatuksemme, jotka voimme itse valita, saavat aikaan tunteemme, homman kulku alkaa hahmottua. Keskity ajattelemaan sitä (ja vain sitä), mitä haluat elämääsi kutsua, ja kääntäen: älä ajattele sitä, minkä et halua manifestoituvan elämääsi.

 Jollet ole ihan varma siitä, mitä haluaisit jos tohtisit tahtoa, kysy itseltäsi ja vastaa kirjallisesti seuraaviin kysymyksiin: mitä toivoisin itselleni, jos uskoisin ansaitsevani vain parasta? Mitä haluaisin, jos ihan kaikki olisi mahdollista? Mikä minut saa liekkeihin? Milloin tunnen olevani vahvimmin elossa? Mitä sellaista voisin sallia itselleni, josta en ole ennen edes uskaltanut haaveilla? Minkälaisessa ympäristössä sieluni lepää? Mitä haluan pitää ja vahvistaa elämässäni? Missä ja kenen kanssa haluan sitä elää? Mitä tehden?

 Keskity tuntemaan sitä tunnetta, mikä Sinulla on kun haaveesi on toteutunut. What a feeling! =) Ole siinä tunteessa. Hehkuttele, hillu, hypi, pompi, hymyile, iloitse, riemuitse ja kiitä. Tunne syvää kiitollisuuden tunnetta ja ymmärrä, kuinka valtavan siunattu olet, että vielä tämäkin hyvä Sinun elämääsi tuli.

 Tunteminen on se ehdottoman tärkeä avain, joka päästää hyvän henkimaailman sisään kohtalosi ovesta, joten tätä vaihetta ei voi kylliksi painottaa. Kun todella tunnet maljasi olevan ylitsevuotavainen, energian vetovoiman laki huolehtii lopusta ja vedät magneetin tavoin puoleesi runsautta, ystävyyttä, rakkautta ja kaikkea sitä hyvää, minkä olemassaolosta olet jo nyt niin kovin kiitollinen <3

 Anna sitten konkreettinen hahmo toiveillesi; tee aarrekartta. Ennen kuin aloitat, anna mieleesi nousta väri, joka tukee unelmiesi toteuttamista. Osta juuri sen värinen kartonki ja käytä sitä aarrekarttasi pohjana. Sinä päätät, kuinka suuren kartan haluat tehdä. Inspiroidu niistä lehdistä, joita olet varannut leikeltäviksi tähän tarkoitukseen. Saatat havahtua huomaamaan jonkin toiveesi, joka on vielä lymyillyt pinnan alla. Anna sen nousta esiin ja tervehdi sitä kuin vanhaa ystävää, kehottaen sitä käymään peremmälle.

 Liitä karttaasi vain sellaisia kuvia ja tekstejä, joista Sinulle tulee hyvä, vahva ja onnellinen olo. Älä järkeile! Syyllistävät kehotukset tyyliin ”liiku ja laihdu” kannattaa jättää pois ja suosia mieluummin hyviä adjektiiveja (kaunis, voimakas, viisas, kärsivällinen jne) sekä väitelauseita. Erityisesti ”Minä olen ….” -alkuiset ovat tehokkaita! Mitä Sinä olet, kun olet aidosti Sinä? Luojan luoma, omine erityispiirteinesi aivan täydellinen ihmisolento.

 Lopuksi katso aikaansaannostasi ja käytä taas omaa tunnetilaasi mittarina. Mikäli aarrekartta selkeästi kohottaa vä­räh­te­ly­taa­juut­ta­si, se on onnistunut ja hyvä sellaisenaan. Mikäli ei, muokkaa sitä kunnes tunnet täyttyväsi ilolla, valolla ja rakkaudella sitä katsellessasi. Voit myös muokata sitä matkan varrella, jos on tarpeen.

 Laita aarrekarttasi näkyvälle paikalle ja anna sen vaikuttaa itseesi energeettisesti aina ohikulkiessasi. Pysähdy myös tietoisesti katselemaan sitä useita kertoja päivässä, kiitollisuutta tuntien. Kiitä itseäsi; Sinun oma pieni osuutesi tulevan luomistyössä on nyt tehty. Jätä loppu korkeampaan käteen ja tiedä, että Maailmankaikkeus haluaa Sinulle juuri niin paljon hyvää, kuin itse olet itsellesi valmis sallimaan. Sallithan paljon? Ota vastaan ja kiitä vielä kerran.

Aarrekartan tekeminen on jo kauan ollut itselleni tuttu ja rakas siirtymäriitti uuteen vuoteen. Kun uskot aarrekarttaan, se toimii. Lisää karttaasi päivämäärä, jotta voit seurata miten manifestointi etenee. Muista, että asiat tapahtuvat aina oikeaan aikaan, oikealla tavalla, oikeiden ihmisten kanssa. Kiirettä ei ole. Onnellista Uutta Vuotta juuri Sinulle!

Luovuus vaatii rohkeutta päästää irti varmuudesta.
 -Erich Fromm

Nyt kun lähestymme vuoden loppua, on hyvä kääntyä katsomaan taaksepäin ja ottaa vastaan se oppi, mitä tällä vuodella meille itse kullekin oli annettavanaan. Pian on edessä uusi vuosi ja uudet haasteet, mutta niihin kannattaa lähteä vasta sitten kun pöytä on ensin puhdistettu menneen osalta. Siksi loppuvuodesta olisi hyvä pystyä rauhoittamaan aikaa oppimisen kannalta tärkeimmälle asialle, itsereflektiolle.

Kokeile, miltä tuntuu pohdiskella kirjoittaen sitä, missä nyt mennään. Voit aloittaa kertaamalla vaikka kalenterin avulla mitä kaikkea menneen vuoden aikana on tapahtunut. Itse ainakin hämmästyn joka vuosi tapahtumien runsautta ja sitä, miten syvältä moni niistä on tunteitani koskettanut. Kysy ja vastaa itsellesi mitä näistä tapahtumista opit, ja mitä tuolla opilla teet. Entäpä se, mikä jäi oppimatta: mitä Sinun tarvitsee vielä jatkossakin harjoitella?

Vastattuasi noihin kysymyksiin olet jo paljon selvemmillä vesillä sen suhteen, mitä Sinulle, elämäsi tärkeimmälle henkilölle, juuri nyt kuuluu. Kysy seuraavaksi, mitä sellaista jäi tapahtumatta, mitä olit toivonut. On tärkeää, että olet rehellinen itsellesi ja suhtaudut omaan taipaleeseesi lempeällä ymmärryksellä. Onko tuo toive Sinulle vielä niin tärkeä, että haluat kuljettaa sitä edelleen mukanasi, vai olisiko aika päästää se haihtumaan eetteriin. Ehkä lisääntyneen itsetuntemuksesi myötä huomaatkin, ettei se ollut edes oma toiveesi, vaan pikemminkin jotain sellaista, jota tunsit velvollisuudeksesi haluta.

Tärkein kysymys ennen astumista uuteen vuoteen – ja tässä tapauksessa vuosikymmeneen – onkin seuraava: mistä olen nyt valmis luopumaan tai päästämään irti? Uskalla tyhjentyä, jotta teet tilaa sille uudelle, mikä on ensi vuonna tulossa. Jos laukkaamme arjessa pää kolmantena jalkana ja päinvastoin kiihdytämme kierroksia loppuvuoden pikkujoulujen, joulujuhlien ja uuden vuoden kekkereiden vuoksi, hukkaamme sen ainutlaatuisen mahdollisuuden, jonka tämä hetki meille luontevasti tarjoaa; mahdollisuuden päästää irti, antaa pois.

Astia muovataan savesta, mutta tyhjä tila tekee astian hyödylliseksi.
  – Laotse

Mitä Sinä haluat antaa pois? Onko se jokin tavara, asia tai kenties ihmissuhde, joka ottaa enemmän kuin antaa? Vai voisitko luopua katkeruudesta, jota olet raahannut mukanasi jo aivan liian kauan, juoden myrkkyä ja turhaan toivoen sillä vahingoittavasi jotakuta toista kuin itseäsi. Menneellä on valtaa nykyisyyteesi juuri niin paljon kuin annat sille. Päästä irti, anna anteeksi. Ei siksi, että pitäisit toisen toimintaa oikeutettuna, vaan siksi, että ymmärrät tarvinneesi tuon epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den kokemuksen. Oma kärsimyksesi on avannut silmäsi ja auttaa Sinua jatkossa toimimaan juuri päinvastoin. Silloin kärsimyksesi on ollut kaikkea muuta kuin turhaa; se on ollut varma tapa oppia ja siksi Sinulle hyväksi.

Entä ajatuksesi ja asenteesi; voisitko luopua muiden vaatimuksista tai pikemminkin omista odotuksistasi ja kokeilla miltä tuntuisi hyväksyä itsesi ja elämäntilanteesi tällaisenaan? Jos vastauksesi on kyllä, vapautat itsesi sitkun-vankilassa elämisestä. Silmäsi rävähtävät auki kuin linnunpojalla, ja huomaat tämän hetken kauneuden ja arvokkuuden. Olet läsnä arjessasi ja kohtaat sekä itsesi että kaikki vastaasi tulevat sielut avoimesti, vailla odotuksia. Tunnet valtavaa kiitollisuutta siitä, että saat kokea tämän kaiken. Nyt kun olet elossa.

Toki ajan ottaminen henkilökohtaiseen tilintekoon näin loppuvuodesta on haasteellista, mutta ihan mahdollista. Uskalla kokeilla – takaan että se kannattaa! Minua itseäni on arjessa jo vuosien ajan auttanut tämä kikka kolmonen, jota saa vapaasti lainata: jotta varmasti muistaisin pienet, hyvät arkiset tapahtumat ja kohtaamiset vuoden varrelta, kirjoitan päivämäärällä varustettuja lappusia työpöydälläni (jatkuvasti silmieni alla olevaan) kii­tol­li­suus­purk­kii­ni. Vuoden viimeisenä päivänä käyn nuo laput ajan kanssa läpi enkä tuossa tilanteessa voi mitenkään välttyä suunnattomalta kiitollisuuden tunteelta, joka suorastaan hyökyy ylitseni noita lappusia lukiessa. Olen niin suuresti siunattu! Ja niin olet Sinäkin.

Kiitollisuus opitusta ja eletystä – niissä energioissa on hyvä tehdä siirtymä seuraavaan vuoteen ja vuosikymmeneen. Olo on puhdas ja mieli seesteinen. Kun menneestä on oppi otettu, on lupa siirtyä eteenpäin. Johonkin uuteen, vielä hahmottumattomaan tulevaisuuteen. Vailla tarkkoja odotuksia, luottaen siihen, että entistä läksyä ei tarvitse enää kerrata. Edessä on puhdas sivu, jonka äärelle on hyvä hetkeksi pysähtyä.

Rauhallista joulun aikaa!