Julkaistu Sie­lun­pei­li-lehdessä 2-2020

Vasta pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, kuinka meillä kaikilla on koko ajan niin kiire, että emme ehdi pysähtyä kohtaamaan lähimmäistämme edes silloin, kun aavistelemme, että hänen asiansa eivät ole hyvin. Miten nopeasti kaikki voi muuttuakaan! Nyt elämme uutta aikaa. Aikaa, jolloin olemme pakotettuja pysyttelemään kotosalla, kukin omissa oloissamme. Kiirettä ei enää ole.

Pienyrittäjien, freelancereiden, kulttuurialan tekijöiden ja esiintyvien taiteilijoiden kalenterit tyhjenivät hetkessä sovituista töistä, ja niiden myötä hävisi toimeentulo. Ensireaktio monella oli ymmärrettävästi pelko. Tämä hetki olisi mitä otollisin vaipua epätoivoon, mutta ilokseni olenkin saanut todistaa päinvastaista.

Ihmisten kekseliäisyys ja luovuus on päässyt valloilleen, ja moni yrittäjä on siirtänyt palveluitaan verkkoon oppien samalla itse uutta. Pakon edessä on havahduttu siihen, että yllättävän moni voi tehdä etätyötä kotoaan käsin ja että kokoukset voi vallan hyvin järjestää virtuaalisesti, jolloin säästyy aikaa, rahaa ja luonnonvaroja. Kaikesta turhasta matkustelemisesta on luovuttu.

Ilahduttavaa on ollut huomata myös kuinka yhteisöllisyys ja aito auttamisenhalu on lisääntynyt. Naapureista huolehditaan ja ystäville on aikaa soittaa tai viestitellä vaikka keskellä päivää. Perheet kokoontuvat yhä useammin yhteisen ruokapöydän ääreen, jolloin omien läheisten kanssa tulee automaattisesti myös puhuttua enemmän, niin arkipäivän asioista kuin elämän suurista kysymyksistäkin.

En voi välttyä ajatukselta, että me taisimme tarvita tällaisen pysäytyksen, ja että kaiken kaikkiaan koronakriisistä seuraa enemmän hyvää kuin pahaa. Jo nyt ilmanlaatu on oleellisesti parantunut kaikissa maailman suurkaupungeissa. Venetsian kirkastuneissa kanaaleissa lipuvat joutsenet, ja paikalliset ihmiset uskaltautuvat niihin jopa uimaan yhdessä delfiinien kanssa.

Äiti Maa saa hetken aikaa hengähtää ja toipua kaikesta siitä rasituksesta, mitä sille olemme järjettömällä jatkuvan talouskasvun vaatimuksellamme aiheuttaneet. Tämän pallon tilavuus ei tästä enää kasva. Miksi ihmeessä talouden pitäisi, varsinkaan kun sen kasvu ei ole enää kymmeniin vuosiin lisännyt ihmisten onnellisuutta?

Nyt on ihana kevät. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja päivät pitenevät. Kuinka onnellista onkaan, että tämä ylimääräinen vapaa-aika siunaantui meille nyt eikä marraskuun pimeillä! Me saamme ulkoilla ja nauttia päivän D-vitamiiniannoksemme suoraan iholle annosteltuna. Kuinka monena keväänä olemmekaan tästä haaveilleet?

Se, mihin keskitymme, saa energiaa kasvaa ja vahvistua. Meillä jokaisella on siis todellista valtaa! Me voimme itse valita ajatuksemme sen mukaan, mihin päätämme keskittyä; siihen hyvään, mitä ei ilman tätä kriisiä olisi tapahtunut, vaiko siihen kurjaan, joka kuitenkin menee ajastaan ohi.

Omilla ajatuksillamme me luomme tunteemme, jotka vetävät puoleensa lisää sitä samaa. Kanssaluomisen kykymme on aivan huikea supervoima, ja nyt jos koskaan se kannattaa keskittää uskoon, toivoon ja rakkauteen. Kun näin huolellisesti valiten valjastamme ajatuksemme yhteiseen, valoisaan tulevaisuuteen vievien vankkureiden eteen annamme myös tuleville sukupolville mahdollisuuden asuttaa tätä sinistä planeettaamme.

Elämä asettaa eteemme haasteen koetellakseen rohkeuttamme ja muutoksenhaluamme silloin, kun osaamme vähiten odottaa.

Täytyy tietää, milloin jokin vaihe on tullut päätökseen.
Ajanjakso on ohi, ovi suljetaan, yksi luku elämästä on takanapäin. 

Ei ole tärkeää mitä nimeä tästä käyttää
vaan tärkeää on jättää menneisyyteen ne elämän hetket,
jotka ovat jo kuluneet ohi.
Ei voi palata ajassa taaksepäin ja saattaa kaikkea ennalleen.

Elämän rakentaminen uudestaan ei ole vaikeaa. 

Riittää, kun tietää olevansa yhtä vahva kuin ennenkin

ja osaa käyttää tuota tietoa hyödyksi.

Vuorenhuipulla kaikki näyttää pieneltä.
Ilon ja surun hetket menettävät merkityksensä. 

Voitot ja tappiot jäävät vuoren juurelle. 

Huipulta näkee, kuinka suuri maailma on
ja kuinka laaja taivaanranta.

  • Paulo Coelho