Olen jo pitemmän aikaa hämmästellyt nuoruuden käsitteen muuttumista. Kun ajattelen nuoruutta, ajattelen ikävuosia kahdenkympin molemmin puolin. Aikaa, jolloin elämässä on monia epävarmuustekijöitä, ovathan tulevat opiskelu-, työ- ja asuinpaikat vielä hämärän peitossa. Vähintään yhtä suurena kysymyksenä mielen taustalla väijyy se, löydänkö rinnalleni kumppanin – saanko kokea rakkautta?
Kuka minä olen ja mitä kohti haluan kulkea, kysyy nuori ihminen itseltään, ja ymmärrettävästi seilaa usein hämmennyksestä ahdistuksen kautta epätoivoon ja takaisin. Vielä kehittymisprosessissa olevat aivot ja hormonien myllerrys ei ainakaan auta mieltä tyyntymään ja ajatuksia selkiytymään, vaikka ennalta tietämisen pakkopaita kuinka puristaisi. Tässä valossa nuoruusvuodet eivät suinkaan näyttäydy välttämättä elämän huolettomimpana aikana.
Älä usko lauluihin,
Ne tekee susta haaveilijan
Ne voi saada sut kaivelemaan asioita, joilta mielesi koittaa sua suojella
Niillä on taipumus sotkee kaikki ajatukset, jättää kaaokseen
Ja silti melkein kaikki alakoululaisista eläkeläisiin tuntuvat haluavan olla nuoria, tai ainakin nuorekkaita. Nuoruuteen liitetään kauneus, rikkaus, rakkaus, vauhti ja menestys. Ne jotka eivät ole nuoria, ovat ymmärtämättömiä lapsia tai pateettisia boomereita. Aikuisiksi itseään mieltäviä ei näy mailla halmeilla aikana, jolloin lähes nelikymppinen pääministerikin on yleisen mielipiteen mukaan nuori nainen.
Meistä jokainen
On polku jonnekin
Mutta viisaus on siinä että ymmärtää
Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois
ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi
Itseesi matkustaa
Mistä tämä länsimaissa niin yleinen nuoruuden ihannointi oikein kumpuaa? Itäisissä kulttuureissa on aina osattu antaa arvoa elämänkokemuksen kautta kypsyneelle viisaudelle ja vanhempien ihmisten kunnioitus näkyy niin kodeissa kuin työpaikoillakin. Nuoremmat kysyvät vanhemmiltaan neuvoja ja ottavat niitä arvostaen vastaan.
Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia
Osa arvoitusta
Valot pimeyksien reunoilla
Voisiko nuoruuteen tarrautuminen kieliä pinnan alla kytevästä kuoleman pelosta? Erityisesti niiden kohdalla, jotka ovat jo laskennallisesti elämänsä keskivaiheilla, mutta jotka sitkeästi kieltävät oman vanhenemisensa. Johtaahan vanheneminen väistämättä kuolemaan, joka monille edustaa kaiken loppumista ja on siksi liian kauhistuttavaa edes ajateltavaksi.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi kuin jäädä kaunaan kiinni
Saan työssäni päivittäin todisteita siitä, että elämä ei lopu kehon kuolemaan. Keho vanhenee, väsyy, sairastuu ja lopulta sanoo sopimuksen irti, mutta se aito ydin, joka tekee minusta minut ja sinusta sinut, se jatkaa eteenpäin. Ajattelen, että keho on kuin ajoneuvo, jonka valitsemme tarkoituksenmukaisesti kuhunkin elämään sopivaksi; joskus ajelemme nopealla urheiluautolla, toisinaan taas yskähtelevällä vanhalla pakulla. Molemmilla pääsee eteenpäin.
Fyysisen kuoleman jälkeen sielun elämä jatkuu toisessa ulottuvuudessa, korkeammassa värähtelytaajuudessa. Paikassa, jota voi ihan hyvin nimittää vaikka taivaan kodiksi. Sieltä käsin läheisemme pystyvät seurailemaan elämäämme maan päällä ja voivat myös tulla kertomaan meille omia viestejään. Se on hyvin lohdullista silloin, kun olemme juuri kokeneet jonkun läheisemme siirtymisen ajasta ikuisuuteen. Rakkaus yhdistää meidät toisiimme niin vahvoin säikein, etteivät ne katkea kehon elintoimintojen loppumiseen.
Sielu on opinhaluinen. Uskon, että tulemme tänne maan päälle useita kertoja, jotta saisimme kokemuksen siitä, minkälaista on elää erilaisissa kulttuureissa, eri puolilla maailmaa, erilaisissa yhteiskuntaluokissa, eri aikoina, eri sukupuolten elämää. Siksi myös jotkut tapaamistamme ihmisistä tuntuvat heti tutuilta ja luotettavilta, ja päinvastoin. Tuttujahan he ovatkin, vaikka tässä elämässä polut risteäisivät ensimmäistä kertaa.
Toinen syy useisiin inkarnaatioihin on sielun halu kehittyä; hioa niitä puoliaan jotka se itse näkee keskeneräisinä. Ja niitähän riittää! Omalla kohdallani yksi tällainen piirre on ollut joustavuus, jota olen toden teolla saanut elämäni varrella harjoitella. Ilokseni voin todeta, että olen jo oppinut paljon. Päinvastoin kuin ennen, suunnitelman A kaatuminen ei nykyisin juurikaan harmita minua, ja sen vuoksi B- ja C-vaihtoehdot putkahtavat yllättävän nopeasti mieleen. Asioillahan on taipumus järjestyä.
Ajatus useista elämistä johtaa siihen, että kiire haalia kaikki mahdolliset kokemukset tämän yhden elämän aikana hellittää. Aikaahan on, vaikka kuinka paljon. Sitä ei kuitenkaan ole tuhlattavaksi. Tämä elämä, mitä parhaillaan elämme, on kuitenkin meillä jokaisella täysin ainutkertainen tässä ajassa, tässä maassa, tässä ihmishahmossa. Olisikin hyvä pysähtyä välillä miettimään, miksi olen halunnut olla elossa juuri nyt. Mitä halusinkaan oppia? Mitä sellaista kohti uskaltaa, joka tuntuu pelottavalta, mutta samalla kutsuu puoleensa.
Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima,
jonka sä voit oppaaksesi valjastaa
Tää on pelkkä tyhjä kuori
Joka sun pitää täyttää
Monet käyttävät suuren osan elämästään kyselemällä itseltään ja muilta, mikä on se oma elämäntehtävä. Niin ison kysymyksen äärelle pysähtyminen saattaa joskus jopa lamauttaa niin, että vuosikausia kuluu oman hännän ympärillä pyöriessä, ja ahdistus sen kun kasvaa kun yksiselitteistä vastausta ei kuulu.
Ehkä helpompaa olisikin pilkkoa tuo kysymys muutamaan erilliseen osaan. Voisi aloittaa vaikka kysymällä itseltään, mikä tuottaa minulle iloa? Saanko voimaa ihmisistä vaiko yksinolosta? Mitä tehdessäni uppoudun työhön niin, että se tuntuu sillä hetkellä kaikista kiinnostavimmalta asialta maailmassa.
Elämäntehtävä saattaa hyvinkin löytyä tällaisten ajatuspolkujen päästä, ja harvoin vastauksena on yksi yksittäinen ammattinimike. Jos toisten ihmisten seura antaa sinulle lisää energiaa, voit löytää oman paikkasi yhtä hyvin matkailu-, ravintola-, hoito- tai joltain muulta asiakaspalvelualalta, tai sitten tiimin jäsenenä jollain ihan muulla alalla.
Toinen lähestymistapa on tarkastella omia erityislahjojaan. Missä asioissa olen hyvä? Mikä on se lahja, jonka voin jakaa muun maailman kanssa? Mitä haluan jättää jälkeeni? Elämäntehtävähän saattaa löytyä myös ihan muualta kuin työelämästä, jolloin elämän tärkeimmäksi sisällöksi nouseekin työn sijasta vapaa-ajan toiminta vaikkapa urheiluseurassa tai hyväntekeväisyysjärjestössä. Tai se voi olla huolenpitoa lähipiirin apua tarvitsevista lapsista, vanhuksista tai sairaista.
Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia
Osa arvoitusta
Ja osa totuutta
Valot pimeyksien reunoilla
Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa
Ehkäpä onnellisimmassa tilanteessa ovat ne luovien alojen edustajat, jotka eivät halua jäädä eläkkeelle lainkaan siitä syystä, että työ tuottaa heille niin paljon nautintoa. He ovat silloin onnistuneet yhdistämään nämä kaksi edellä mainittua tekijää, ilon ja lahjan jakamisen onnistuneella tavalla. Joskus siitä seuraa myös taloudellista runsautta, mutta ei aina. Olisikin hyvä kysyä itseltään myös, pystynkö elättämään itseni tehden tätä mitä teen.
Joskus elämä tekee valinnan puolestamme. Muistellessamme vaikkapa edesmennyttä Englannin kuningatarta mielen täyttää kunnioitus. Ei häneltä kysytty, eikä hän kysynyt, haluaako hän elää ennaltamäärätyn roolinsa mukaisesti. Hän hyväksyi osansa ja teki työnsä järkähtämättömällä ystävällisyydellä ja arvokkuudella. Hän suostui omalle paikalleen. Samalla tavoin esimerkiksi omaishoitaja saattaa suostua omaan raskaaseen rooliinsa jollain tasolla tietäen, että tästä on sovittu toisessa ulottuvuudessa.
Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö
Tää on sydämen lyönti
Tää on ajattomuus
Valot pimeyksien reunoilla
Valot pimeyksien reunoilla
Valot pimeyksien reunoilla
Ovat harvassa mutta olemassa
Monet viisaat henkiset opettajat ovat korostaneet omien ajatustemme voimaa: sitä, että valitsemme itse ajatuksemme, jotka puolestaan luovat tunteemme ja lopulta asenteemme. Jollet voi tehdä työksesi sitä mitä rakastat, voit kysyä mitä maailma tarvitsee, tai vielä suoraviivaisemmin opetella rakastamaan sitä mitä teet nyt. Se on mahdollista siten, että alkaa etsimään tekemästään työstä sen hyviä puolia. Aina on jotain, mistä voi olla kiitollinen.
Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia
Osa arvoitusta
Valot pimeyksien reunoilla
Älä usko lauluihin
-Toni Wirtanen
VINKKI:
Haasta itsesi tekemään jotakin mikä kutsuu. Jotain, mitä et ole aiemmin uskaltanut kokeilla. Jotain, mitä et valmiiksi osaa, etkä todellakaan tiedä, opitko edes. Tai huvittaako sinua koskaan toistaa kokemuksesi! Avaa ovi ja kurkista sisään. Vain siten voit tietää, pidätkö näkemästäsi.
Poistumalla mukavuusalueeltasi opit itsestäsi lisää. Tutustut paremmin siihen kuolemattomaan sieluun, joka on paljon enemmän kuin mitä luulitkaan. Kaiken ei tarvitse onnistua eikä kaikessa tarvitse olla hyvä. Riittää, että antaa itselleen mahdollisuuden kokeilla.