Julkaistu Sielunpeili-lehdessä 3-2021
Olen koko ikäni ollut niin sanotusti huono nukkuja; herkkä valolle, äänille ja kaikille muillekin häiriötekijöille. Erityisesti uneen vajoaminen on ollut minulle tosi vaikeaa. Minulla oli tapana pyöriä sängyssä pikkutunneille saakka ja soimata itseäni siitä, että vaikka ”tein kaiken oikein”, en silti kyennyt nukahtamaan.
Hain unta vaikka minkälaisin luonnollisin keinoin ja syyllistyin, kun en hyvästä unihygieniasta huolimatta millään oppinut nukahtamaan helposti ja varmasti. Mitä kovemmin yritin, sitä kauemmaksi Höyhensaarten satama tuntui karkaavan. Päädyin jopa ajattelemaan, että tämä on se herkkyyden hinta, joka minun on syytä valittamatta hyväksyä.
Kaksi vuotta sitten suostuin lopulta ottamaan unilääkkeet avukseni. Ero entiseen on sanoinkuvaamaton, ja koen, että koko elämäni on muuttunut. Nyt minulla on virtaa. Saan aikaiseksi sekä työssä että vapaa-ajalla paljon enemmän kuin ennen. Paremmalla sykkeellä, itseäni uuvuttamatta. Elämä tuntuu ihanalta; pitkältä, jännittävältä seikkailulta.
Tämä siitä huolimatta, että myös minun elämässäni on surua, huolia ja monenlaisia stressin aiheita. Ne jäävät kuitenkin pintatasolle. Tuon vellovan pinnan alla asustaa syvä rauha ja kiitollisuus siitä, kuinka hyvin Elämä on minua kohdellut. Jopa tietoisuus siitä, kuinka paljon hyvää ja kaunista minussa itsessäni on siitä huolimatta, että olen kaukana täydellisestä. Sille hyvyydelle ja kauneudelle haluaa vastata samalla mitalla; olla hyvä itseään kohtaan.
Oma rima on laskenut tasolle, jonka pystyn ilman jatkuvaa hampaat irvessä ponnistelua varmahkosti ylittämään. Ja vaikken aina pystyisikään, yritys riittää. Ainahan voin yrittää uudestaan! Olen vuosien varrella kasvanut lempeydessä ja rentoudessa, ja siksi haluan nykyisin suoda itselleni kaikkea hyvää, mukaan lukien kunnolliset yöunet.
Tiedostan toki, että olen itse edesauttanut univaikeuksieni syntyä valvomalla reippaasti yli järkevän nukkumaanmenoajan lapsuudestani lähtien. Vietin suuren osan öitäni salaa kirja kädessä, vaikka tiesinkin kuinka vaikeaa aamulla on herätä.
Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen,
vaan uuden rakentamiseen.
-Sokrates
Miksi olin niin julma itselleni? Miksi kohtelin itseäni tavalla, jonka tiesin heikentävän elämänvoimaani? Pidin itseäni niin arvottomana, että minulla ei ollut muka väliä. Kaikkien muiden hyvinvointi ajoi reippaasti ohi omien tarpeideni. Valitsin kärsimyksen, ja siten sain taas aihetta marttyyrinkruununi kiillottamiseen.
Ja pyörä jatkoi pyörimistään, ilman että pysähdyin koskaan tarkastelemaan syitä seurausten takana ja kysymään itseltäni, miksi toimin niin kuin toimin. En tiedä, osaisinko vieläkään vastata tuohon kysymykseen. Todennäköisesti en.
Siksi kysynkin itseltäni, mikä on muuttunut? Erona entiseen ei ehkä olekaan mikään muu kuin oma tapani katsoa maailmaa ja kohdata itseni. Nykyisin näen itseni ensisijaisesti kuolemattomana sieluna, joka on hetkeksi tullut piipahtamaan maan päälle ihmiskehossa, ja jonka tehtävä on säteillä mahdollisimman kirkasta valoa täällä ollessaan. Jumalan kuvana, joka on kaunis ja hyvä juuri sellaisena kuin on. Tälle ihanalle olennolle on helppoa haluta olla hyvä.
Kun kello soi aamuisin, minua väsyttää joskus edelleen, vaikka nyt nukunkin keskimäärin seitsemän tuntia yössä. Mutta onko se mikään ihme, kun olen nukkunut liian vähän edeltävät viisikymmentä vuotta? Univelkaa riittää, eikä kaiken tarvitse olla hetkessä valmista. Maksellaan velkaa pois aina kun pystytään.
Eikä ahdistuta niinä öinä, jolloin uni ei sen pienen tabletinsirun nielaisemisesta huolimatta yksinkertaisesti tule. Silloin taivaanrannan valaisee usein täysikuu. Niinä öinä voin ajatella sinisiä ajatuksia ja nauttia omasta hiljaisesta hetkestäni tietäen, että seuraavana tai viimeistään sitä seuraavana yönä uni tulee kyllä. Ja kaikki on oikein, oikein hyvin.
Puristetun nyrkin sisällä ei ole mitään. Avattu kämmen kannattelee koko maailmaa.
-Kiinalainen sananlasku